Kuvakisan kuvista kalenteri
Kurikan Ratsastajien kalenteri vuodelle 2008 valmistui sopivasti joulumyyntiin. Kalenterissa on paljon
kuvakisaan osallistuneita kuvia ja muita jäsenten lähettämiä kuvia.
Kalentereita myytiin kello- ja kultaliike Aholassa ja Kauppilan varustemyymälässä sekä aktiivisimpien
jäsenten kaupittelemana. Keväällä kalentereita myytiin tarjoushinnoin.
Kirstistä uusi puheenjohtaja
Kirsti Mäki-Paavola valittiin syyskokouksessa 2007 Kurikan Ratsastajien uudeksi puheenjohtajaksi Riitta Huhta-Koiviston
väistyessä tehtävästä. Johtokunnan jäsenistä erovuoroisia olivat Sanna Käkelä-Petäys, Janni Yli-Vainio ja Maria Rikala. Sanna ja Janni eivät enää
olleet käytettävissä johtokuntahommiin, joten tiukassa äänestyksessä johtokuntaan valittiin Maria sekä
Eija Mäenpää ja Anne-Mari Kalemaa.
Kokouksessa palkittiin vuoden aikana ansioituneita seuran jäseniä ja julkistettiin valokuvauskilpailun tulokset.
Valokuvakisan voitti Hanna Lohikoski, toiseksi tuli Nina Lahti-Röyskö ja kolmanneksi Sanna Käkelä-Petäys. Kuvakisaan
osallistuneet kuvat tulevat myöhemmin kuvasivulle.
Vuoden tulokkaana palkittiin Eija Mäenpää, vuoden talkoojuniorina Anne-Mari Kalemaa ja vuoden seuraperheenä Peltoset.
Eero Puputti oli vuoden kuski ja Antero Kauppila vuoden parkkivalvoja. Vuoden hevonen oli Claudia II.
Kirsti Mäki-Paavola sai kiitosta tekemästään talkootyöstä, erityisesti koulukisojen ansiokkaasta tuomaroinnista.
Aluemestaruusmitalisteja muistettiin valokuvin.
Hevosten match show 16.9.
Kurikan Ratsastajat järjesti hevosten match show'n sunnuntaina 16.9. Kauppilan maneesilla.
Best in Show -tittelin vei suomenhevosruuna Suvanto, joka sai myös näyttelyn parhaan suomenhevosen
palkinnon. Tulokset >>
Koirien match show helatorstaina
Kurikan Ratsastajat järjesti koirien match show'n helatorstaina 17.5. K-supermarketin
parkkipaikalla. Näyttelyn tulokset >>
Kevätkokouksessa juhlittiin kunniajäsentä
Kurikan Ratsastajat ry:n kevätkokous pidettiin maanantaina 26.3.2007 klo 19 Kurikan Osuuspankin
kerhohuoneella. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja seuran sääntöjen muuttaminen oli
esillä toista kertaa. Sääntömuutos hyväksyttiin, joten tämä oli viimeinen kevätkokous ja ensi vuonna
on pelkästään vuosikokous.
Tilaisuudessa muistettiin seuramme kunniajäsentä Jussi Hellevaaraa ja
juhlittiin häntä kakkukahvein. Seuran perustajajäsen ja pitkän linjan KuRattilainen päätettiin ylentää
kunniajäseneksi jo syyskokouksessa.
Kuvassa: Puheenjohtaja Riitta Huhta-Koivisto luovutti hevosaiheisen
koristelaatan kunniajäseneksi valitulle Jussi Hellevaaralle kiitokseksi ja muistoksi vuosien työstä
seuran hyväksi.
© Kurikan Ratsastajat ry 2007-
Kuvat © Kurikan Ratsastajat ry
Kopiointi kielletty!