Koirien Match Show 7.3.2010 tulokset! >>
Kalenteri 2010 nyt myynnissä!

Kurikan Ratsastajien suosittu kalenteri tulee taas! Vuoden 2009 kalenteri myytiin loppuun ennätysajassa ja toivottavasti nyt pannaan vielä paremmaksi. Kalentereita päätettiin teettää nyt hieman enemmän kuin viime vuonna, koska kalenterimyynnin avulla pyritään hankkimaan rahaa kentän uudistustöihin ja kalustohankintoihin.

Kalenteria koristaa tuttuun tapaan kuvakilpailuun osallistuneita kuvia ja muita otoksia KuRattilaisista hevosineen.

Osta tai ota myyntiin! Kalenterin hinta on 10 euroa. Kalentereita voi myös ottaa myyntiin. Vähintään viiden kalenterin myynnistä tilitetään seuralle 9 euroa/ kalenteri ja lisäksi myyjä saa kökkämerkinnän. Kalentereita voi ostaa myyjien lisäksi ainakin Kello- ja kultaliike Aholasta ja Kauppilan varustemyymälästä.

Kalentereita voi tilata myytäväksi seuran sähköpostista, posti(at)kurikanratsastajat.net. Ilmoita nimesi, yhteystietosi ja kalenterimäärä, jonka otat myyntiin. Kalenterien noudosta sovitaan myyjien kanssa tapauskohtaisesti.

Kalenterimyyjille on tarkemmat ohjeet arkiston lomakkeissa kalenteritilityslomakkeen yhteydessä. Kalenterimyyjät saavat ohjeet ja tilityslomakkeen myös myytäviä kalentereita noutaessaan.

Horsebic jatkuu syksyllä

Horsebic on ratsastuksen uusi opetusmetodi. Tiivistettynä, se on ratsastusta ilman hevosta. Lajissa yhdistyvät kaksi asiaa, ratsastuksen teoria sekä fyysinen lajitekniikka. Horsebic-tunnit alkoivat Kurikassa tammikuussa ja jatkuvat jälleen syksyllä. Ohjaajana toimii Heidi Salo. Paikka ja aika ilmoitetaan myöhemmin.

Tunnit ovat avoimia kaikille ja tunnin hinta on 5 euroa. Kurikan Ratsastajat maksaa juniorijäsenten osallistumismaksun (jäsenkortti mukaan!) osana junnutoiminnan kehittämishanketta. Varaa etukäteen paikkasi tunnille 040 - 518 4051 tai heidi.salo(at)horsebic.fi, näin varmistat että mahdut ryhmään mukaan (max 15 hlö/ryhmä) tai tarvittaessa voidaan järjestää toinenkin ryhmä. Horsebiciin ilmoittaudutaan aina viimeistään tuntia edeltävänä sunnuntaina.

Tutustumispäivät

Seuran jäsenmäärä on ilahduttavasti kasvanut tänä vuonna jo yli puolitoistakertaiseksi viime vuoteen verrattuna. Niinpä järjestämmekin tutustumispäiviä kurikkalaisille talleille ja mahdollisesti myös muihin hevosalan yrityksiin ja yhteisöihin. Tutustumispäivät alkoivat Kauppilan tallilta lauantaina 20.9.2008

Myöhemmin tutustumispäiviä on tulossa ainakin Hakunin hevos- ja kotieläintilalle, Laulajan Ratsutilalle ja Big Mama's Ranchille. Tutustumiskohteet päättävät itse ajankohdan ja ohjelman, KuRat tarjoaa kaikkiin tilaisuuksiin kahvit ja esitteitä seuran toiminnasta. Tutustumispäivien ajankohdat ilmoitetaan tässä, kun niistä saadaan tieto talleilta.

Kuvat Kauppilan tutustumispäivästä.

Tallien nettisivut:
Kauppila >>
Hakunin hevos- ja kotieläintila >>
Laulajan Ratsutila >>
Big Mama's Ranch >>

Ideakilpailun satoa

Ideakilpailuun tuli hyviä ehdotuksia toiminnasta. Jos kiinnostuit jonkin ehdotuksen toteuttamisesta, ota yhteyttä johtokuntaan posti@kurikanratsastajat.net.

  • Ehdotan, että Kurikan Ratsastajat tekevät viikonloppuretken Alavuden ratsastuskouluun. Illalla ratsastusta, saunominen ja ruokailu leirituvassa, yöpyminen ja seuraavana aamuna ratsastusta. Tai sitten yhden päivän reissuna.
  • Teemapäiviä esim. centered riding, lännenratsastus, porukalla ohjattua uittamista, psyykkinen valmentautuminen.....
  • Erikoisestekökkä tai voisi hankkia seuran rahoilla joitakin erikoisjuttuja esim. vesimatto.
  • Gymkhana-tyyppiset kisat (junnukerho vois järjestää?).
  • Oma kerho alle kouluikäisille (n. 3-6-vuotiaille). Sisältäisi helppoja leikkejä ja väritystehtäviä ym, heppojen halailua, rapsuttelua ja harjailua. Ei tarvitsisi olla viikottaista ja kesto kerraltakin voisi olla aika lyhyt.
  • Sennuillekin omaa ohjelmaa. (Johtokuntaan "sennuvastaava", joka voisi samalla hoitaa myös muita "harraste"juttuja, esim. kimppamatkat, mahd. luentoja...). K-18 teemailtoja, esim. länkkyehtoo, jos saatais järjestymään lännenratsastatuskokeilua, countrytanssiharjoittelua, ja sitte tietty illanviettoa yhdes =D
  • Yleisötapahtuma, missä voisi olla ratsastus- ym. esityksiä (kepparikerhon katrilli esim), talutusratsastusta jne. Kauppojen seinille ilmoituksia ja kaupungin päättäjille henk.koht.kutsut. Tää vois olla sitte ku kenttä hienos kunnos, niin mahdollisesti paikalle saapuvat päättäjät näkis kuinka sitä kenttää onki tarvittu =)
  • Tyyliluokkia estekisoihin välillä jos vaan tuomari löytyy.

© Kurikan Ratsastajat ry 2007-2009
Kuvat © Buzzgalleria, Kurikan Ratsastajat ry
Kopiointi kielletty!